Aktivismi Suomessa

Ennen kuin sanon muuta;

Me Kansa - kansanliike

http://orgonisaatio.fi/index.php/aktivismi-suomessa/me-kansa-kansanliike

-

Tähän on tarkoitus koota jokunen erilainen olennaisista asioista aktivismia herättänyt asianhaara, tukemaan hyödyllistä aktivismia ja toimimaan tiedonvälityskanavana noille eri tahoille jotka pyrkivät levittämään tietoa tärkeäksi näkemistään asioista.

Sivuston yhtenä osiona tämä lienee kutakuinkin sitä aluetta, jossa haetaan huomioitavaksi yhteiskunnallisen aktivismin tarpeen todisteita. Niitä on valitettavasti lukemattoman monia..

Moni asia on kuitenkin paranemaan päin ja niinpä on myös ihmisten valveutuneisuuden kanssa sekä yksinkertaisesti saatavilla olevan tiedon määrän suhteen. Aika moni on heränny siihen tosiasiaan että yhteiskunta on ollut jo pitkään kaapattuna aikamoisten hv-verkostojen hallintaan ja jostain syystä nyt on kiristynyt tahti hullumpaan suuntaan mitä valtiojohtoon tulee. Se on hyvä alku. :)

Nyt on Kesän alku, Aika kylvää ja tehdä oikeita töitä yhteisen hyvän kasvattamiseksi ja oman varan ja vahvuuden kehittämiseksi.


Esille tuleva mm.

KAIVOSHULLUTUS, POHJAVESIEN JA KANSALLISMETSIEN JA JÄRVIEN SUUNNITELTU YKSITYISTÄMINEN JA MYYNTI HÄMÄRIEN GLOBALISTIEN PYÖRITTÄMILLE SUURYHTIÖGROUPEILLE JA MUILLE VASTAAVILLE, YDINVOIMALOIDEN RAKENTAMINEN JA YKSITYISTEN MAIDEN PAKKOLUNASTUKSET ALKUPERÄISVÄESTÖLTÄ ISOJEN FIRMOJEN "HYÖDYN" VUOKSI jne.

Todellisen kansalaisaktivismin tarpeen todistavia asioita ja tekijöitä on jo pelkästään Suomen maassa niin valtavasti että tämä kooste muutamia linkkejä on varsin puutteellinen, Hyviä sivuja joissa ihmiset kirjoittaa blogeihinsa järkipuhetta ja tietoa joka jää kokonaan mediasta kuulumatta on varsin paljon. Lisäilen sitä mukaa kun vastaan tulee ja jaksan. Hyviä linkkejä, tiedon lähteitä ja vahvaa tietoista väkeä yhdistäviä sivustoja saa myös ilmoittaa minulle tähän lisättäväksi. YHTEYS- lähetä linkki, kiitos.

 


Linkkejä talteen ja esille enempiä järjestelemättä tässä vaiheessa:


 

KAIVOSHULLUTUS

- Taistelu kaivosyhtiötä vastaan http://www.mikkoniskasaari.fi/node/83

- Vesistöjen puolesta - STOP TALVIVAARA


KANSALAISTEN MAIDEN PAKKOLUNASTUKSET

KANSALAISTEN MAIDEN PAKKOLUNASTUKSET ULKOMAISEN YDINVOIMAFIRMAN (tai vesistöjä havittelevien GLOBALISTIYHTIÖIDEN) JA SUOMEA TARKOITUKSELLA VELKAANNUTTAVAN TAHON MIELIKSI :

- HANHIKIVI, PYHÄJOKI


 

HYVÄ TEKSTI:

Median salaliitto: itsesensuuri tuhoaa tiedon, totuuden ja vapauden

https://vastavalkea.fi/2017/05/24/median-salaliitto-itsesensuuri-tuhoaa-tiedon-totuuden-ja-vapauden/

...

Aihetta liipaten: Vanha amerikkalainen dokkari median ja CFR;n eli Council on Foreign Relations-organisaation yhteydestä: Behind The Big News Propaganda and the CFR Suositeltavia dokumentteja osiosta.


 

POHJAVESIEN JA KANSALLISMETSIEN JA JÄRVIEN SUUNNITELTU YKSITYISTÄMINEN:

ADDRESSI METSÄHALLITUKSEN

YHTIÖITTÄMISSUUNNITELMIEN PYSÄYTTÄMISEKSI:

http://vastavalkea.fi/2016/02/28/metsahallituksen-yhtioittamista-vastustava-adressi/

 


 

Pari hyvää linkkiä

https://www.promerit.net/2016/12/suomen-tragedia/

 

http://karjalankuvalehti.fi/images2/pankkikriisi.pdf

 


 

 

 

 

Energian luonne

 

Kaikki on energiaa ja energia on itsestään harmonisoituvaa ja harmonisoivaa.

Tästä syystä mm elämänmuodot pyrkivät parantamaan itsensä, ja samasta syystä elämällä on tällä planeetalla tapana muuntautua sopivalla tavalla kaikkeen mitä elämä kohtaa. Energia ei katoa mutta voisi sanoa että se syntyy koko ajan. 

Tästä ominaisuudesta johtuen energian tasapainoon pyrkivä luonne on todellisuudessamme varsin olennaisella tavalla ilmentynyt. Maalla on oma energiaverkostonsa, ja kenttänsä avaruudessa aivan kuten kaikella elävällä planeetan pinnalla ja joka tasolla. Bioenergia resonoi elämänmuotojen välillä on aivan kaiken kattavaa. Fyysisen tason kaikki asiat ovat yhtä jossain. Energia ei koskaan katoa, vaan ainoastaan muuntautuu ikinä kadottamatta perustaansa..

Mikä on tuo perusta kaiken takana? Olemassaololla on kaava toteutua ja energialla muotonsa järjestäytyä ja ilmentyä ja toimia sitten kaikilla tasoila ja kaikilla nopeuksilla, toisinsanoen kaikilla värähtelytaajuuksilla aina tietyn luonnon ehkä perimmäisen lain tavoin. Fysiikan lait jotka ihminen on kirjoittanut ovat muuttuvaisia, tai niin aika on ainakin opettanut, mutta ihminen voi elää tiedostaen että maailmankaikkeudessa vallitsee aina kuitenkin ajasta riippumatta, yksi tietoisuus tai älyllisen olemassolon ja koko fysiikankin kattava energia, kuinka ikinä asian haluaakaan nähdä. Tieteellisesti tai yksityiskohtaisen yksilöllisesti, sama se.

Todellisuutemme jatkumossa ilmenee kahdenlaista suuntaa. Jos energialle ja sen kululle suuntaa mietitään. Sisäänpäinvetävä tai ulospäin laajentuva voima.

Implosiivinen energia on täten yhdistävä ja räjähtävä/laajeneva on hajottava. Molemmat osia todellisuudesta. Molemmat saman asian eri puolia, mutta ei tasan, vaan niin että ymmärtääkseen tämän on havaitsijan huomattava missä kohti kyseinen jakava peili on,  ja ympäröivä todellisuus minkä näemme ja jota voimme mitata ym, on kuitenkin ja tosiasiassa, tietynlainen hologrammi ja vain häivähdys ajassa siitä mitä todellisuudessa on joka tapauksessa olemassa. Kuitenkin niin tarpeellinen ja ainutlaatuinen, mahdollisuus toteuttaa ajassa ja vakaa totuus että jokainen yksi on osa kokonaisuutta ja kokonaisuus yhtenäinen jatkumo todellisuuden perustana olevaa tapaa energialle ilmentyä ja olla havaittavissa tietoisuudelle (itselleen) erilaisina muotoina, geometriana ja matamatiikkana jonka mukaan kaikki ja kaikkeus toimii, biologisesti ja maailmankaikkeudellisesti, fysiikan tasolla ja metafyysiseltä tasolta todelisuutta tarkastellen kaiketi koko fysiikan kaikkina ilmentyminä kuten värien spektri, musiikin oktaavit, valon tapa ilmetä todellisuudessa suhteessa hämärään ja kuinka vesi liikkuu saadessaan virrata luonnossa vapaasti ja omalla ainutlaatuisella mutta silti varsin universaalilla tavalla....    

Todellisuuden kattava energia joka pyrkii tasapainoon, pyrkii "säästämään" energiaa toimimalla aina ainutlaatuisen energiaa vähiten kuluttavalla tavalla. Vesi pyrkii spiraaliin ja näin virtaamaan nopeiten, se vaatii mutkia ja pyörreliikettä kiihtyäkseen ja kiihtyessään se jäähtyy, parhaimmillaan luonnon säätämänä neliasteiseksi, silloin se on "tehokkaimmillaan" ja liikkeessään ja olomuodossaan "kuluttaa vähiten" energiaa eli hyödyntää sitä parhaalla mahdollisella suhteella. Koko luonto pyrkii omalla tavallaan toimimaan näin, ja samaten elektronit asettuvat aina mahdollisimman alhaiselle energiatasolle (minimienergiaperiaate fysiikassa). Elämänmuodot pyrkivät parantamaan itsensä jos sairastuvat ym. Luonnon laki, yksinkertainen.

Ihmisten suhteisiin suhteutettuna tämä meinaa sitä minkä kaikki tietävät kun on jo aikaisempien lajitovereidenkin ja koko luonnon (jos silmänsä osaa pitää auki) toimesta tullut oppineeksi. 

Energian luonne; rakasta lähimmäistäsi ja itseäsi, ja mieluiten koko ympäröivää elämän ja maailman kaikkeutta,  näin nimittäin ilmentyy vähiten "kitkaa" ja vauhti kiihtyy ja kehittyy parhaiten 

Tästä voisi vielä hieman jatkaa, ja täsmentää.

 

Varsinaisista energiateknologioista ja tavoista ammentaa käyttövoimaa ja hyödyntää energiaa järkevästi, löytyy tietoa seuraavasta osiosta:

http://orgonisaatio.fi/index.php/energian-luonne/energiateknologiat

Tiedostot

Seuraava video esittelee hyvin seikkaperäisesti orgoniitin valmistamista musiikin tahdissa. Nauhoitus noin vuodelta  2006. Kannattaa tutustua, ajatonta tietoa.

http://orgonisaatio.fi/tiedostot/Orgonisaatio_-_Howto_Make_Tbs2.avi

 


 

 


 

 

Energiateknologiat

25.10.2011

eCat: "Container Cat" Is Ready For Friday - Are You?

The big test coming up on Friday 28th is the absolute pinnacle of the eCat calender... 

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

14-10-2011

Yksi juttu mikä tänään tuli vastaan:

Keksintöjen edelleen jatkuvasta salassapidosta (USAn) patentti ja rekisterihallituksen toimesta : Invention Secrecy Still Going Strong

 


 

Andrea Rossi  -  Energy Catalyzer E-Cat  -  2011

 

9.9.2011 lisäys:

http://freeenergytruth.blogspot.com/

-joillain on paremmin aikaa seurata ja koota tietoa mitä tästä teknologiasta on saatavilla joten pistämpä linkin tuolle sivustolle jolta löytyy niin videoita kuin tekstiäkin aiheesta.
Tässä lisäksi; Defense Analysis Report DIA-08-0911-003, U.S. Defense Intelligence Agency
Barnhart et al (2009) "Technology Forecast: Worldwide Research on Low-Energy Nuclear Reactions Increasing and Gaining Acceptance,"Defense Analysis Report DIA-08-0911-003, U.S. Defense Intelligence Agency

 

 

-----------------------------------

 

16.toukokuuta 2011: Energy Catalyzer gets U.S. partner:

 

http://www.nyteknik.se/nyheter/energi_miljo/energi/article3179019.ece

 

http://coldfusionnow.wordpress.com/

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Uutinen! 11.toukokuuta 2011:

Patent granted for the energy catalyzer

 

http://www.nyteknik.se/nyheter/energi_miljo/energi/article3173090.ece

 

Magneettimedia-lehti uutisoi Rossin kylmäfuusio-keksinnöstä:

11.5.2011 http://www.magneettimedia.com/?p=5994

 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kootut tietolähteet 6.toukokuuta 2011:


Uutisointeja ja tietolähteitä aiheesta:

New Energy Times Magazine:
http://newenergytimes.com/v2/sr/RossiECat/RossiECatPortal.shtml

LENR ja CANR -tutkimukseen keskittynyt tutkimuskirjasto:
http://www.lenr-canr.org/News.htm

PESWiki.com -- Pure Energy Systems Wiki:
January 17, 2011  http://rossicoldfusion.com/
March 21, 2011  http://www.peswiki.com/index.php/Directory:Andrea_Rossi%27s_Cold_Fusion_Energy_Catalyzer_%28E-Cat%29:_Frequently_Asked_Questions
April 20, 2011  http://peswiki.com/index.php/Directory:Andrea_A._Rossi_Cold_Fusion_Generator:Rossi%27s_Hints

Ruotsalainen insinööriyhdistyksen julkaisema NyTeknik-lehti:
7 februari 2011 http://www.nyteknik.se/nyheter/energi_miljo/energi/article3091266.ece
6 april 2011 http://www.nyteknik.se/nyheter/energi_miljo/energi/article3144827.ece
2 maj 2011 http://www.nyteknik.se/nyheter/energi_miljo/energi/article3166552.ece

Kreikkalaisen valtio-omisteisen yleisradioyhtiön ERT:n ( www.ert.gr ) televisiokanava NET:
10.02.2011
Greek TV Confirms Rossi’s Energy Catalyzer (in HD)
http://www.youtube.com/watch?v=x5uChrjknJA

Italialainen valtio-omisteinen yleisradioyhtiö; RaiNews24
05 may 2011:
The Magic of Mr. Rossi
http://www.rainews24.rai.it/it/video.php?id=23096

Ammattilaiskäyttöön tarkoitettu tiedejulkaisu PhysOrg.com

20 jan 2011
http://www.physorg.com/news/2011-01-italian-scientists-cold-fusion-video.html

PR-Watch - Center for Media and Democracy


http://www.prwatch.org/news/2011/04/10661/media-ignores-energy-breakthrough-worry-free-nuclear-power

Suomalainen Energiakarkelot-blogi

11/4/2011 http://energiakarkelot.wordpress.com/2011/04/11/avoin-kirje-suomen-poliitikoille/
24/4/2011 http://energiakarkelot.wordpress.com/2011/04/24/markkinoille-saapuu-vuonna-2011-ydinvoimalat-korvaava-energiateknologia/

------------------

 

 

...aiempi teksti linkkeineen jatkuu:

kokonaisvaltaisempaa suomenkielistä selvitystä odotellessa tietoa erilaisista energiateknologioista löytyy mm näistä jo osittain weblinks-osiossa listatuista linkeistä:

http://panaceauniversity.org/

http://www.panacea-bocaf.org/plasmaelectrolysis.htm

http://peswiki.com/index.php/Main_Page

http://rexresearch.com

http://merlib.org

http://free-energy-info.co.uk/

http://lenr-canr.org

http://www.infinite-energy.com/

http://www.coldfusionenergyscience.com/

http://energiakarkelot.wordpress.com/

 

Magneettimoottoreista tietoa:

http://www.steorn.com/

http://www.youtube.com/watch?v=_HKTYrVjEGY&feature=player_embedded

 

ja paljon lisää löytyy täältä: Linkkilista2011


Tässä linkit muutamaan varsin avartavaan dokumenttiin aihetta koskien:


Free Energy - Race to the Zero Point

Cold Fusion - More than junk science - 60minutes-program

The War Against Cold Fusion

Heavy Watergate

 

Subcategories