Dokumentti veloista. Uskonpa, että suurin osa maailman eri maiden veloista on yhtälailla vääryyteen perustuvia, mutta tämä dokumentti kertoo erittäin hyvin millainen on valtavien velkojen tausta Congossa, Argentiinassa, Etelä-Afrikassa ja Filippiineillä.
Lyhyesti sanottuna, videossa on loistavasti dokumentoitu se, kuinka Kansainväliset rahoituslaitokset (maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF) ym. ovat tarkoituksella velkaannuttaneet maailman maita, jotta ovat voineet sanella säännöt, joilla eri maiden kaupankäynti, teollisuus ja tuotanto, koulutussysteemi, julkinen terveydenhuolto jne. toimivat.
Velkasysteemi on kehitetty juuri sitä tarkoitusta varten, että kun joku valtio on sellaisissa veloissa joita se ei pysty maksamaan, sen toimet saadaan tällöin velkojan takana toimivien tahojen kontrolliin. Käytännössä tämä on tarkoittanut laajamittaista luonnonvarojen ryöstöä, teollisuudenalojen siirtymistä kansainvälisten konsernien haltuun, työttömyyden lisääntymistä ja käsittämättömän laajaa köyhyyden lisääntymistä sekä yleistä kulttuurin heikentymistä, samalla kun yhtälailla tuhoisa kehitys uhkaa ympäristöä ja koko ekosysteemiä.
Tämä on yksi suositeltavista dokumenteista jotka antavat ymmärrystä siitä kuinka rahajärjestelmä ja vallanpito maailmassamme käytännössä on toiminut viime ajat.
To Buy DVDs or licenses for public viewings etc, visit:
http://newsreel.org/video/THE-DEBT-OF-DICTATORS California Newsreel:
The Debt of Dictators is the first film to expose the nefarious lending of billions of dollars by multinational banks and international financial institutions to brutal dictators throughout the world. Nobel Peace Prize Laureate, Adolfo Perez Esquivel, asserts that transnational banks “know the price of everything, but have no values”. Debt of Dictators reveals the impoverishment resulting from the odious debts incurred to multinational lending institutions by these dictators. The film transports viewers to Argentina, South Africa, and the Philippines, where they come face to face with those suffering from the sacrifice of essential social services in order to repay these illegitimate debts.
“We loaned hundreds of billions of dollars to illegitimate regimes, then facilitated the flow of trillions of dollars of corrupt and tax-evading money out of these same countries, and now have the audacity to tell the next generation of poor people that they have to pay off their debts in order to be creditworthy in the future. The arrogance of this position is breathtaking. The Debt of Dictators gets squarely into the moral dimensions of this issue.”
Raymond Baker, Capitalism’s Achilles Heel
This streaming video is only embedded to this website from Youtube.com where it is posted under free license of sharing important information/education without looking into issues of official copyrights as such… the information itself is more important than profit you know..
The Debt of Dictators-playlist, unfortunately without english subtitles:
Dokumentti löytyy myös torrenttina, eli voit ladata sen kokonaisuudessaan koneellesi talteen:
The Debt of Dictators -torrent , näyttää löytyvän DVD-rippiä jossa on monenkieliset tekstityksetkin mukana,, ja löytyy pienempänä avi-tiedostona myös.
How Multinational Banks Supported Dictators in DR Congo, South Africa, the Philippines and Argentina:
In cooperation with Norwegian Church Aid (NCA), the Norwegian director and filmmaker, Erling Borgen, tells the story of how one-fifth of all developing countries’ debts are the result of loans given to support brutal dictators and their regimes in the past.
The film asks whether it is fair that poor and innocent people in the world today have to repay the debts of former dictators.
The focus of this TV-documentary is the illegitimate debt in Argentina, South Africa, the Philippines, and DR Congo. The documentary looks behind local tourist attractions, and visits the poor neighborhoods of Buenos Aires and the depressing township of Johannesburg, where, where poor youngsters desperately seek jobs. The Journey ends in the slums of Manila.
Along the way, the viewer will meet the global debt movements rooted in local civil society: dynamic, popular movements eagerly campaigning for debt cancellation.
The story highlights the sad fact that even when corrupt dictators and generals were committing the most horrifying human rights violations, the large banks of the world such as the International Monetary Fund and the World Bank were lining up to offer billion-dollar loans.
As the Nobel peace prize laureate, Adolfo Perez Esqivel, puts it: “The banks know all prices, but have no values”. (Fra vaskeseddelen).
Director: Erling Borgen Year: 2005 Country: Norway
Päivityksenä 5.3.2013: Yksi nykypäivän esimerkki aiheeseen liittyen:
Rainforest Rescuen addressinkeräysmaili, käykää toki lisäämässä “äänenne” listaan ja ottakaa asiaa puheeksi kun tilaisuus tulee keskittää yleistä huomiota sille että Maailmanpankki, IMF ja lukuisat pankkiyhtiöt ympäri maailmaa ovat varsin konkreettisesti rikollisten tahojen vaikutusvallassa ja ovat monin tavoin suorassa vastuussa rikoksista elämää vastaan:
Honduras: World Bank palm oil loans linked to murders
The World Bank finances huge oil palm plantations in Honduras |
Dear friends of the rainforests,
for three years now, brutal murders have shocked Honduras’ Bajo Aguan region.
88
small-scale farmers, labour activists and lawyers have been killed
because they were trying to reclaim land from Grupo Dinant, a notorious
palm oil company. Dinant had stolen the farmers’ land in order to
establish palm oil plantations.
Even though the region
has long been occupied by police and military forces, further killings
are being reported every month. Villages and buildings are being
destroyed and burnt down by the state forces. The people living there
are driven from their land by violent means.
The World Bank is financing Dinant with a loan of more than $15 million and is seemingly planning on transferring the same amount again to the palm oil company in the near future.
Please tell the World Bank to cancel the loan and prevent similar loans in future:
Thanks for being involved,
Klaus Schenck
Rainforest Rescue (Rettet den Regenwald e.V.)
info@rainforest-rescue.org
www.rainforest-rescue.org
http://www.facebook.com/rainforest2rescue
https://www.rainforest-rescue.org/mailalert/909?ref=nl&mt=1540