Maailman talousasioihin erittäin olennaisesti liittyen muutama linkki, liittyen työhön jota henkilö nimeltä John Perkins on elämässään tehnyt ja liittyen siihen työhön mitä hän tekee nykyisin auttaakseen korjaamaan maailman tilanteen. 

Economic Hitman-termi tarkoittaa henkilöä joka toimii ylikansallisten yhtiöiden ja valtioiden (corporatocracy) leivissä, joka esimerkiksi menee jonkun valtion päämiesten puheille, tarjoaa näille projekteja joilla rakennetaan kyseisen alueen infrastruktuuria, yleensä varsin mittavia miljoonien-miljardien arvoisia, kaikki tietysti lainarahalla ja sellaisella sopimuksella joka takaa, että raha joka projektiin laitetaan, päätyy EHM:n kotijoukkueen yhtiöiden ym.tileille ja tietysti lahjusmaisesti hyödyttää suunnattomilla rikkauksilla myös valtionpäämiestä ja hänen lähipiiriään. Lainat joita EHM;t ovat maailman valtioiden päämiehille järjestäneet, on tarkoituksella ovat määrältään niin valtavia, että kyseinen valtio joutuu ennemmin tai myöhemmin maksuvaikeuksiin. 

Kun lainat erääntyvät eikä valtio pysty maksamaan, joutuu valtio luovuttamaan itsemääräämisoikeutensa maan politiikkaan, luopumaan luonnonvaroistaan jne.. Toisin sanoen päätyy systeemin talutusnuoraan. Esimerkkivaltioita on maailmalla valtavasti. 

Kuten John Perkins kertoo, EHM;t ovat systeemin (corporatocracy) ensimmäinen keino kajota jonkun maan tai alueen rikkauksiin. Ellei EHM;n onnistu saada valtion päättäjiä ottamaan vastaan valtavia velkoja, seuraava keino on ollut lähettää alueelle jackals eli “shakaaleja”, jotka perinteisesti ovat järjestäneet erinäisiin maihin vallankumouksia, terroria ja kapinallisliikkeitä ja ovat vastuussa esim. auto- ja lento-onnettomuuksista joissa valtion päämiehet sattumoisin saavat surmansa ja historiaan on kirjattu myös melkoisen monta suoraa assasinaatiota..   Tarina jatkuu niin, että ellei valtion rikkauksia (ja olennaista tässä on myös ymmärtää, että esim itsenäisen valtion itsenäinen keskuspankki-organisaatio on myös erittäin olennainen rikkaus jonka systeemi haluaa saada kontrollinsa alle) saada systeemin haltuun shakaalienkaan keinoilla, seuraava tapa puuttua jonkun maan asioihin onkin sitten jo suora sotilaallinen hyökkäys jne. 

Olen lukenut itse aiheesta John Perkinsin kirjan, Confessions of an Economic Hit Man ja voin suositella sen lukemista kenelle tahansa joka haluaa saada tarkemman kuvan siitä miten nykysysteemin valtarakenteita on rakennettu viime vuosikymmenien ajan ja kuinka sama homma omalla asteellaan jatkuu edelleen tänä päivänä. Käsitystä tästä tukee myös huomattavasti The Debt of Dictators ,  The End of Poverty? ja All Wars are Bankers Wars-dokumenttien tieto.

Olennaista lienee myös ymmärtää, että vaikka tämä kyseinen henkilö onkin ollut USA:n NSA:n värväämä systeemin kätyri ja näyttää joka tavalla siltä että “USA” olisi tässä se taho joka maailmanvalloitukseen on pyrkinyt, systeemi ja nimeltämainittu “corporatocracy” ei rajoitu vain USAhan eikä tällaiset likaisen pelin taktiikat joista Perkins kertoo, ole pelkästään USAn toimintamalli, vaan maailmanlaajuisesti järjestelmällisesti valtaa kahmivan systeemin tapa toimia.

Tässä Perkins puhuu Suomen tilanteesta ja EU:n velkakriisistä:

VERKKOMEDIA.org – Totuus EU:n velkakriisistä – Ekonomisti John Perkins:

Verkkomedia JanusPutkonen
VERKKOMEDIA.org – John Perkinsin haastattelu – 20.05.2011:sta tehty internet haastattelu John Perkenssin kanssa, koskien Suomen ja Euroopan tilannetta. Vaikuttaa siltä että Taloudelliset ammattitappajat ovat siirtyneet kolmannen maailman maista vauraisiin länsimaihin. John Perkins on pääekonomisti ja kirjailija. Hän on toiminut pääekonomistina merkittävässä kansainvälisessä konsulttiyrityksessä nimeltä Chas. T. Main incorporated. Perkins on neuvonut talousasioissa Maailmanpankkia, YK:ta, Kansainvälistä valuuttarahastoa, Yhdysvaltain valtiovarainministeriötä, Fortune 500:a yrityksiä sekä lukuisia valtioita ympäri maailmaa. Perkins on työskennellyt suoraan valtionpäämiehien ja suurten yritysten toimitusjohtajien kanssa. Hänen taloutta ja geo-politiikkaa käsitteleviä kirjojaan on myyty yli miljoona kappaletta. Ne ovat olleet kuukausia mm. New York Timesin bestseller-listalla, ja kirjoja on julkaistu yli 30 kielellä. Perkinsin teos “Confessions of an Economic Hit Man”, mikä suomeksi tarkoittaa taloudellisen ammattitappajan tunnustuksia, oli peräti 70 viikkoa New York Timesin Bestseller-listalla. Kirja paljastaa hätkähdyttäviä yksityiskohtia kansainvälisestä lahjonnasta, kiristyksestä ja korruptiosta. Hänen toinen teoksensa “Secret History of the American Empire”, joka myöskin on New York Timesin bestseller, kertoo laittomista operaatioista ja hankkeista, joilla ollaan onnistuttu luomaan maailman ensimmäinen aidosti maailmanlaajuinen imperiumi (jonka luomisessa esimerkiksi Roomalaiset aikoinaan epäonnistuivat) Perkinsin kirja “Hoodwinked” on suunnitelma maailmantalouden uudelleen rakentamisesta. Perkinsin tarjoamat ratkaisut eivät ole tilanteen “normalisointia” tai paluuta entiseen. Sen sijaan hän haastaa meidät nousemaan tilanteen yläpuolelle, irrottautumaan riistokapitalismista ja siirtymään uuteen aikakauteen tavalla, joka on muutosvoimaisempi kuin maatalous ja teollisuusvallankumous aikanaan. Hänen kirjoituksensa käsittelee toimia ja askeleita, joita jokainen meistä voi ottaa, ja ryhtyä osaltaan luomaan kestävää ja rauhanomaisempaa maailmaa. Perkins on perustaja ja hallituksen jäsen epäkaupallisissa Dream Change ja Pachamama Alliance järjestöissä, joiden tarkoituksena on luoda maailma, jonka lapsemme haluaisivat periä. Perkins on luennoinut yli 50 yliopistossa ympäri maailmaa, ja hän on kirjoittanut kirjoja mm. alkuperäiskulttuureista ja niiden muuttumisesta. Hän on ollut esillä lukuisilla mediaforumeilla, suurimmilla ulkomaisilla TV kanavilla sekä sanomalehdissä, esiintynyt useissa dokumenttielokuvissa ja hänen artikkeleitaan on julkaistu lukemattomissa lehdissä. Myyntimenestyksestään huolimatta Perkinsin saavutukset eivät ole saaneet laajempaa huomiota valtamediassa.

Kirja kuunneltavaksi:

Confessions of an Economic Hit Man – audiobook:

http://youtu.be/nndAWd6w7xo (suosittelen mainosten välttämiseksi lataamaan kyseisen äänikirjan koneelle mp3-muotoon, käyttämällä esim. snipmp3.com-sivuston hyvintoimivaa palvelua)

Haastattelu;

– JOHN PERKINS – http://www.johnperkins.org/
EXTENDED INTERVIEW
FROM THE FILM
“ZEITGEIST: ADDENDUM” 
2008

http://youtu.be/aqIHKWd9rSc

jonkun sortin luento;

Confessions of an Economic Hit Man: How America Really Took Over the World (2005)

http://youtu.be/nndAWd6w7xo

,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.-.,,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.–.,,.-

Ja sitten, dokumentti nimellä Apologies of Economic Hit Man

https://www.youtube.com/watch?v=Ui0NL3bb21o TooLF8th
Apologies Of An Economic Hitman the movie by John Perkins John Perkins was a prominent member of the top-secret team of “economic hit men”, who used fraudulent financial reports, rigged elections, payoffs, extortion, sex, military coups and murder to create the global American empire after World War II. After a long internal struggle between his guilt and the fear of telling the truth, Perkins meets the daughter of an assassinated president and speaks out in front of an angry Latin-American audience. Based on rare propagandistic material, film-noir style reconstructed sequences and exclusive filmed confessions of best selling author John Perkins (“Confessions of an Economic Hit Man”, “The Secret History of the American Empire”) this fascinating documentary sheds light on the unknown mechanisms used by the rulers of the modern world, the roots of Islamic terrorism, and the reason why most of the world’s population lives in poverty. The definitive answer to President Bush’s question “why do they hate us?”..

Ja vielä Wikipediasta aihetta koskeva sivu:

http://en.wikipedia.org/wiki/Confessions_of_an_Economic_Hit_Man

———————————————————————————————————–

Update 1-2015

Found good text mentioning many coups arranged by CIA & Co, asking the important question still today;

Crimes against Humanity: Why Is Henry Kissinger Walking Around Free?


Wikileaks Reveals U.S. Involvement in Ecuador
Wikileaks cables reveal the devious role of U.S. in Ecuador 2010 coup attempt that injured nearly 280 people. And how the U.S. attempted to plot against Rafael Correa.

https://www.facebook.com/watch/?v=1030547757088626


John Perkins on kirjoittanut monia kirjoja:

Sulje valikko